5. Yhdysvaltoihin saapuminen

Yhdysvaltoihin saapuminen voi ainakin ensimmäisellä kerralla tuntua hieman monimutkaiselta, tältä minusta ainakin tuntui. Yhdysvaltoihin saapuminen ei ole mikään maailman vaikein asia, mutta ei se myöskään ole helpoin. Itse olin ainakin ihan hukassa Miamin lentokentälle päästyäni, onneksi kaikki olivat hyvin avuliaita ja kaikki meni ilman mitään ongelmia. MUISTA! Pidä kaikki Yhdysvaltojen vaihtokoulusta saaneet paperit käsimatkatavaroissa, sillä saatat tarvita niitä maahantulotarkastuksessa!!! Tässä vinkkejä Yhdysvaltoihin saapumiseen… 

 

Ennen lähtöä: 

Ennen Yhdysvaltoihin lähtöä pitää tietenkin hankkia viisumi ja hoitaa tarvittavat paperityöt niin omalle ammattikorkeakoululle kuin vaihto-yliopistoon (apua postauksista 4 ja 5).  

Lennon aikana: 

Ennen laskeutumista Yhdysvaltoihin lennolla jaetaan maahantulolomake jokaiselle matkustajalle tai perheelle. Maahantulolomake täytetään englanniksi ja jos tarvitset apua, niin lentohenkilökunta auttaa kyllä.  Maahantulolomakkeessa kysytään muun muassa henkilötietoja, passin numeroa, majoituspaikkaa ja onko tuomassa maahan hedelmiä tai lihatuotteita. Maahantulolomake kannattaa täyttää jo lentokoneessa, sillä sitä tarvitaan maahantulotarkastuksessa.  

VINKKI: Ota lennolle mukaan kynä, että pystyt täyttämään maahantulolomakkeen.  

Seuraavasta linkistä pääset katsomaan miltä maahantulolomake näyttää ja selitykset eri kohdista https://www.cbp.gov/travel/us-citizens/sample-declaration-form  

 Lentokentällä Yhdysvalloissa: 

Lentokoneesta pääsyn jälkeen alkaa jonotus maahantulotarkastukseen. Jos sinulla on kiire toiselle lennolle, niin sinun on mahdollista saada Fast Forward -passi, jonka avulla prosessi nopeutuu. Maahantulotarkastukseen on eri jonot, riippuen mikä viisumi sinulla on. Maahantulotarkastus voi kestää jopa useita tunteja, mutta omalla kohdallani en ainakaan joutunut odottamaan hirveän kauan.  

Omalla kohdallani maahantulotarkastus meni seuraavalla tavalla: 1. Menin jonoon jossa koneella täytettiin omia tietoja, näytettiin passi ja otettiin kuva 2. menin seuraavaan jonoon, jossa juttelin maahantuloviranomaisen kanssa. Maahantuloviranomainen kysyi minulta miksi olen tulossa Yhdysvaltoihin, eikä sen kummempaa. Tämän jälkeen hän antoi passiini leiman ja olin vapaa lähtemään hakemaan laukkujani. Laukkuja hakiessasi tulet tarvitsemaan maahantulolomaketta, että tulli tietää, mikäli sinulla on jotain tullattavaa.  

Jet lag: 

Eli aikaerorasitus joka aiheutuu, kun matkustetaan monen aikavyöhykkeen yli. Jos matkustetaan yhden tai kahden aikavyöhykkeen yli ei yleensä aiheuta merkittäviä oireita, mutta jos mennään esimerkiksi kolmen aikavyöhykkeen yli, niin oireet alkavat. Yhdysvallat ovat Suomea 7-10 tuntia jäljessä (riippuen missä päin USA:ta on), joten Jet lagin saaminen on hyvin todennäköistä. Länteen on ihmisen helpompi matkustaa kuin itään, koska ihmisen sisäinen kello on pitempi kuin 24 tuntia. Joten Yhdysvaltoihin lentäminen Suomesta on helpompaa, kun palataan takaisin Suomeen Yhdysvalloista.  

Tyypillisiä oireita jet lagissa ovat muun muassa aamu- tai iltapäiväväsymys, katkonainen yöuni, ärtyisyys, yleinen huono olo ja ruumiillisen suorituskyvyn heikentyminen. Oireet johtuvat sisäisestä uni-valverytmistä ja elimistö rytmien ristiriidasta.  

 

Selätä Jet lag näiden vinkkien avulla: 

  • Uni- ja ruokarytmiä voi siirtää lähemmäksi Yhdysvaltojen aikaa, muutamaa päivää ennen lähtöä.  
  • Lentokoneessa kannattaa siirtää kello jo kohdemaan aikaan.  
  • Kun matkustat itään, niin lentokoneessa kannattaa nukkua mahdollisimman paljon. Mukaan kannattaa ottaa niskatyyny, korvatulpat ja silmälaput, jos haluat. Älä kuitenkaan ota unilääkkeitä, sillä ne vaarantavat lentoturvallisuuden.  
  • Lennon aikana kannattaa juoda paljon vettä. Yritä välttää hiilihapollisia- ja alkoholijuomia.  
  • Syö lentokoneessa kevyesti ja tukevammin vasta kun pääset Yhdysvaltoihin. 
  • Yhdysvaltoihin päästyä pyri olemaan hereillä iltaan saakka, jotta sinun on helpompi päästä mukaan paikalliseen unirytmiin.  
  • Liikunta auttaa rytmin tasaamista. Esimerkiksi aamukävely virkistää ja iltaliikunta helpottaa nukahtamista  
  • Melatoniin käyttö helpottaa myös aikaerorasituksen oireita.  

 

Lähteet: 

http://www.rantapallo.fi/matkavinkit/selata-jet-lag/

http://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa/2016/03/22/usaan-matkustaminen-mita-siina-pitaa-huomioida/ 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *