4. Paperityöt

Paperitöiden tekeminen Yhdysvaltojen vaihtoon lähtemistä varten saattaa välillä tuntua turhauttavalta, mutta loppujen lopuksi kaikki se vaiva mitä vaihtoon menemiseen eteen tehdään, on sen arvoista. Tulet täyttämään erilaisia asiakirjoja niin SAMK:lle kuin vaihtoyliopistoon Yhdysvalloissa. Pidä huoli, että teet kaikki paperityöt huolella ja tiettyihin päivänmääriin mennessä, sillä muuten voit menettää opiskelupaikkasi. 

SAMK:lle tehtävät paperityöt: 

KA20- Learning Agreement eli lomake josta saadaan tietoon muun muassa; omat tietosi, vastuuhenkilöiden tiedot, mitä kursseja otat kohdeyliopistossa ja mitä opintoja hyväksiluet opiskelijavaihdon aikana käyneillä kursseilla. Leaning Agreementissa on kolme eri kohtaa; 1. Ennen opiskelijavaihtoon lähtöä täytettävä osio, 2. Opiskelijavaihdon aikana tulleet muutokset osio ja 3. Opiskelijavaihdon jälkeen täytettävä osio. Tämä lomake ei periaatteessa kuulu Magellanin vaihto-opiskelijoille, mutta siihen kerätään tärkeitä tietoja, joka on hyödyllistä niin sinulle, tutoropettajallesi ja kohdeylipistolle.

KA03 – Ulkomaisten opintojen korvaaminen tai hyväksilukeminen eli lomake joka täytetään opiskelijavaihdon jälkeen. Tähän kirjataan samalla lailla kuin Learning Agreementissa, että mitä kursseja kävit opiskelijavaihdon aikana ja mitkä kurssit korvaat niillä. Tähän et tarvitse allekirjoitusta kohdeyliopistostasi, mutta tarvitset Transcript of Recordsin (todistus, mistä näkee mitä kursseja olet käynyt ja minkä arvosanan olet saanut) todisteeksi käydyistä kursseista opiskelijavaihdon aikana.

KA02 – Letter of Confirmation eli lomake, jossa todistetaan sinun olleen opiskelijavaihdossa. Tämän lomakkeen täyttää joku kohdeyliopiston kansainvälisyystoimistolta ja allekirjoittaa sen. Tämä lappu kannattaa olla tulostettuna mukana ja muista täyttää se ennen vaihtoylipistosta lähtöä!!

Löydät kaikki  lomakkeet Oivasta –> Opinnot & Valmistuminen –> Lomakkeet

Into – Virtual Course on Internationalization – on virtuaalisesti tehtävä kurssi Moodlessa ja se on vaihtoon valmentava opintojakso.  Jokainen joka on lähdössä ulkomaille harjoitteluun tai opiskelijavaihtoon pitää suorittaa tämä opintojakso. Into-kurssi alueelta pääset myös lukemaan aiempien opiskelijoiden raportteja heidän omista kokemuksista opiskelijavaihdossa. Huom! Intoon on tulossa joitain muutoksia ja näistä kannattaa olla yhteydessä SAMK:n kansainvälisyyspalveluihin. 

Into-kurssilla on kolme tehtävää:

  • Yksi tehtävä ennen vaihtoon lähtöä
  • Yksi tehtävä vaihdon aikana
  • yksit tehtävä vaihdon jälkeen

Vaihtokouluun tehtävät paperityöt: 

Acceptance Letter 

Eli lomake millä hyväksyt ja otat vastaan sinulle tarjotun koulupaikan. Tämä lomake on erittäin tärkeä, sillä varmistat koulupaikkasi vahtikoulussa. Tälle asiakirjalle on yleensä annettu joku tiettyä päivänmäärä, mihin mennessä se pitää olla allekirjoitettuna ja skannattuna takaisin vaihtokoulun kansainvälisyystoimistolle. Jos et ole allekirjoittanut ja skannannut sitä ennen deadline päivänmäärä, voit menettää koulupaikkasi vaihtokoulussa. Ota tämä asiakirja myös mukaan viisumihaastatteluun ja pidä asiakirjaa käsimatkatavaroissa, kun matkustat Yhdysvaltoihin, sillä voit joutua todistamaan USA:n lentokentällä, että olet tulossa opiskelemaan vaihdon ajaksi maahan.

Immunization Forms 

Eli lomake, jolla todistat, että sinulle on annettu kaikki tarvittavat rokotukset ja olet immuuni näille taudeille. Tämä asiakirja on tärkeä Yhdysvaltoihin mentäessä, sillä sinun pitää todistaa, että sinulle on kaikki tarvitut rokotteet ennen USA:han menoa tai sinua ei päästetä maahan. USA:ssa ollaan erittäin tarkkoja terveyteen liittyvissä asioissa, sillä hei eivät halua, että maahan levitetään tauteja muista maista. Suomalaisen näkökulmasta on hauska, että lomakkeessa kysytään esim. tuberkuloosista ja siitä otetaan testi. Rokotukset kannattaa katsoa yhdessä lääkärisi tai terveydenhoitajan kanssa. Alla on lista rokotteista, jotka minun piti todistaa ottaneeni vaihtokoululleni. Ainut rokote mikä minun piti ostaa, oli meningokokkirokotus ja se maksoi noin 60€. Kävin itse terveydenhoitajalla ottamassa rokotteen ja hän myös kirjoitti minulle allekirjoitukset papereihin.  

Omassa rokotusselvitys lomakkeessa kysyttiin ainakin: 

  • MMR – Measles, Mumps, Rubella eli MPR- rokote, joka on kolmoisrokote joka suojaa tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta.  
  • VARICELLA – Chickenpox/Shingles eli vesirokko. Pystytään todistamaan  
  • MENINGOCOCCAL – Meningitis eli meningokokkirokote, joka suojaa aivokalvontulehdukselta ja yleisiltä infektioilta.  
  • TDAP – Tetanus, Diphtheria, Acellular Pertussis eli DTP-rokote, joka suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristuksilta ja hinkuyskältä.  
  • TB – Tuberculosis eli tuberkuloosi = Tästä minulla oli erilaisia kysymyksiä, esim. missä maissa olen käynyt, onko läheiselläni ollut sairautta, jne. Ennen vaihtoon menemistä tätä sairautta ei tarvinnut todistaa, orientaatiossa vaihtokoulun terveydenhoitajat testasivat kaikki vaihto-opiskelijat, onko heillä tuberkuloosia vai ei.  

Housing /asuminen

Asumiseen liittyvät paperityöt vaihtelevat vaihtokoulusta riippuen. Osalla asuminen ja meal plan on samassa paketissa, osalla on taas mahdollisuus asua asunnoissa, voit asua yksin tai kämppiksen kanssa, jne. Ensimmäisenä kannattaa kuitenkin selvittää millaisia asumiseen liittyviä mahdollisuuksia sinulle on. Asuntoloilla ja asunnoilla ovat yleensä eri hintaisia, joten kannattaa valita se mikä sopii parhaiten sinun budjettiin. Asuntoiloissa hinnat vaihtelevat muun muassa sen mukaan, että onko kämppistä vai asuuko yksin, onko isompi vai pienempi huone, onko keittiötä tai kylpyhuonetta ja onko asuntola koska remontoitu. Ota huomioon, että jossain vaihtokouluissa voi olla yksi asuntola kokonaan varattuna vaihto-opiskelijoille, joten et välttämättä pääse sitä itse valitsemaan.  

Täytä kaikki lomakkeet asumiseen liittyen tarkasti ja jos tarvitset apua, niin vaihtokoulusi kansainvälisyystoimisto auttaa sinua tarvittaessa. 

Meal Plan/ateriasuunnitelma

Meal Plan tarkoittaa ateriasuunnitelmaa, joka tullaan liittämään kohdeyliopistosi henkilökorttiin. Meal Planissa sinulla on dining dollareita (eli ihan rahaa) ja/ tai block/ swipe- aterioita (eli yksi ruoka koulun ruokalassa = 1 block/ swipe ateria).  Meal planeja on hyvin erilaisia, joissain on enemmän block aterioita ja toisissa taas enemmän dining dollareita. Meal Plan voi myös kuulua samaan hintaan kuin asuminen ja eikä siitä pääse eroon, vaikka haluaisikin. Kannattaa miettiä tarkkaan mikä on paras mahdollinen Meal Plan juuri sinulle.  Meal Planit maksetaan etukäteen ja siitä ei yleensä saa rahoja takaisin, joten kannattaa huolehtia, että käytät koko Meal Planin loppuun. Jos huoneessasi on esimerkiksi keittiö, niin et välttämättä tarvitse meal plania ollenkaan. Itselläni ei ollut mahdollista kokata,  joten otin  meal planin jossa oli 100kpl  block aterioita ja 700 dining dollareita ja riitti erittäin hyvin 4kk.

Jos kuitenkin haluat vaihtaa vielä meal plania sen pitäisi olla mahdollista ensimmäisten viikkojen aikana.  

Itse hoidettavia paperitöitä 

Vakuutus 

Matkavakuutuksen pitää jokaisen opiskelijan hankittava itse. Vakuutuksien hinnat vaihtelevat todella paljo, joten kannattaa vertailla eri vakuutusyhtiöitä. Kannattaa myös selvittää, että riittääkö suomalainen vakuutus kohdeyliopistollesi vai ei, sillä jotkut yliopistot hyväksyvät vain yhdysvaltalaisen vakuutuksen. Yhdysvaltalaiset vakuutukset ovat kalliita, joten pidä huoli, ettet joudu ostamaan kahta vakuutusta!!  Normaali jatkuva matkavakuutus kestää yleensä 45 vuorokautta, joten vaihtoa varten pitää hakea pidempää vakuutusta. Kannattaa ottaa huomioon vakuutuksen päivänmääriä laittaessa, että koska sinulla alkaa orientaatioviikko ja haluatko vaihdon jälkeen jäädä vielä esim. matkustelemaan USA:han.   

Itse sain vaihtokoululta listan, mitä kaikkia eri asioita pitää olla vakuutettuna ja mihin summaan asti. Lähetin tämän saman listan vakuutusyhtiölleni ja he tekivät minulle vakuutuksen näiden kriteereiden mukaan.

Kela

Kun olet lähdössä opiskelijavaihtoon yhteistyöylipistoon USA:han ja teet siellä opintoja, jotka liitetään suomalaiseen korkeakoulututkintoon, niin olet oikeutettu saamaan Kelalta opinto- ja asumistukea. Lisätietoja saat Kelasta ja SAMK:n opintotoimistosta.

Lentoliput

Lentoliput kannattaa ostaa vasta sitten, kun olet saanut viisumisi!!! Ymmärrän, että kaikki haluaa halvimman mahdollisimman lentolipun, mutta ilman viisumia et pääse lähtemään matkaan. Kannattaa hoitaa kaikki paperityöt ja muut hommat opiskelijavaihtoa varten ajoissa, niin saat viisumin nopeampaa ja pääset myös ostamaan halvempia lentolippuja!