12. Mitä pakata mukaan?

Tietenkin riippuu vähän siitä, mihin päin USA:ta on menossa vaihtoon ja minä lukukautena on vaihdossa, mitä vaihtoon pakataan mukaan. Jos vaihtokoulusi on etelässä, niin talvivarusteita ei kannata mukaan, mutta jos vaihtokoulu on pohjoisessa, niin talvivarusteet mukaan. Kannattaa itse selvittää vähän minkälaista säätä vaihtokoulusi alueella vuoden aikana on. Vaatteita kannattaa ottaa esim. 3kpl shortseja, 5 kpl t-paitoja, 2kpl farkkuja, jne. Ihan oman maun mukaan. Vaatteita ei kannata ottaa liikaa kuitenkaan mukaan, sillä niitä pystyy ostamaan Yhdysvalloistakin. 

”only pack the essentials”

Oma ehdotukseni on, että lähdet matkaan yhdellä matkalaukulla. Lisälaukkujen ostaminen lentoyhtiöltä voi olla kallista ja sinulla on mahdollisesti monta pikkulentoa vielä Yhdysvalloissakin, ennen kuin pääset vaihtokoululle. Itse ostin vasta Suomeen takaisin mennessä toisen laukun. Kannattaa ottaa huomioon, että Yhdysvaltojen sisäiset lennot voivat olla yhtä kalliita kuin lennot Euroopasta USA:han. Halpoja usalaisia halpalentoyhtiöitä ovat muun muassa Southwest Airlines, Skybus ja JetBlue Airways.  

 

Tärkeitä asioita mitä pitää muistaa ottaa mukaan on;

1. Kaikki mahdolliset lomakkeet, mitä sinulla on SAMK:lta ja vaihtokoulustasi

2. Passi, jossa on viisumisi. 

 

Muita asioita mitä kannattaa ottaa mukaan: 

  • Oma tietokone, koululla on esim. kirjastossa koneita mutta omaa konetta on mukavampi käyttää, sillä näppäimistö on erilainen ja voi tehdä koulutöitä siellä missä itse haluaa. 
  • Adapteri, jos sinulta sellainen jo löytyy, muuten niitä pystyy ostaa ihan kaupastakin. 

 

Sinun EI tarvitse pakata mukaan lakanoita, pyyhkeitä, peittoja ja tyynyjä, sillä kun pääset Yhdysvaltoihin, niin KV-toimistolta teidät viedään kauppaan ostamaan kaikki asiat mitä tarvitset. Joistakin vaihtokoulusta pystyy ostamaan paketin, mihin kuuluu kaikki pyyhkeet, lakanat, peitot jne. vaihtokoulun kansainvälisyystoimiston kautta.