3. Viisumi

Viisumin hankkiminen Yhdysvaltoihin voi tuntua hankalalta, mutta toivon tämän blogipostauksen selventävän asioita. Yhdysvaltoihin ei välttämättä tarvitse hankkia viisumia, jos maassa oleskelu kestää alle 90 päivää. Siinä tapauksessa hankitaan ESTA:n matkustuslupa ja maksetaan tietty summa ja tämän jälkeen on vapaa matkustamaan Yhdysvaltoihin. Vaihto-opiskelu kestää yleensä noin 4 kuukautta, joten ESTA:n matkustuslupa ei riitä. Tällöin anotaan J-1 viisumia, eli vaihtovierailijaviisumia, joka tarkoittaa, että opiskelet Yhdysvalloissa yksi tai kaksi lukukautta. Sivuilta näkee myös F-1 opiskelijaviisumin anomisen, mutta se anotaan, jos opiskelee koko koulutuksen Yhdysvalloissa, eikä vain lyhyttä aikaa. Yleensä vaihtoyliopistot vaativat J-1 viisumin, mutta joissakin tapauksissa F-1 viisumin, sinulle lähetetään kuitenkin ohjeet, kumpaako viisumia sinun pitää hakea. Viisumien hankkiminen kulkee Suomen Yhdysvaltojen Suurlähetystön kautta.  

Linkistä löytyy opiskelijaviisumin hakuun tarvittavat tiedot ja hakemukset http://www.ustraveldocs.com/fi_fi/fi-niv-typefandm.asp  

Opiskelijaviisumin anomiseen kuuluu neljä vaihetta. Yhdysvaltojen suurlähetystön sivuilta löytyy hyvät ohjeet jokaiseen vaiheeseen ja heihin voi olla myös yhteydessä sähköpostitse ja puhelimitse, jos on jotain kysyttävää. Itsellä ainakin oli paljon kysymyksiä ja lähetin heille sähköpostia ja heiltä sai vastaukset kaikkiin kysymyksiin.  

1. Vaiheessa täytetään sähköinen vierailuviisumin anomuskaavake eli DS-160 kaavake. Anomuskaavake pitää täyttää sähköisesti tai muuten sitä ei hyväksytä ja anomuskaavake pitää olla täytettynä ennen haastatteluajan varaamista.  

Sähköisen DS-160 kaavakkeen löydät https://ceac.state.gov/genniv/  

Ota huomioon seuraavat asiat kaavaketta täyttäessä: 

  • HUOM! Kaavakkeen alussa valitsemasi suurlähetystö tai konsulaatti pitää olla se, mihin myöhemmin varaat haastatteluajan. Jos haluat mennä viisumihaastattelun Helsingissä olevaan Yhdysvaltojen suurlähetystöön, niin valitse listalta ”FINLAND, HELSINKI”.  
  • Ensimmäisellä sivulla oikeassa yläreunassa on laatikko, jossa lukee ”Your Application ID is:” tämä jälkeen tulee koodi, jossa on kirjaimia ja numeroita. Tämä koodi on sinun anomustunnusnumerosi ja se pitää ottaa ylös, sillä tulet tarvitsemaan sitä vielä myöhemmissä vaiheissa! 
  • Saman sivun alaosassa missä lukee anomustunnusnumerosi, kysytään jokin turvakysymys (jonka saa itse valita) ja siihen oikea vastaus. Tämä vaihe on sitä varten, jos haluat pitää taukoa kaavakkeen täyttämisestä niin pystyt kirjautumaan uudelleen täyttämään samaa lomaketta anomustunnusnumerollasi ja turvakysymyksellä ja sen oikealla vastauksella.  
  • Yhdysvaltojen suurlähetystön sivuille kirjautumista voi vaikeuttaa, jos nimessäsi on väliviiva jossain kohtaa. Koska erityismerkkejä ei saisi olla nimessä, niin et pysty välttämättä tekemään itsellesi tunnuksia. Tämän ongelman pystyy ratkaisemaan sillä, että lähettää sähköpostia suurlähetystöön ja he tekevät tunnukset puolestasi.  
  • Seuraavalla sivulla alkavat kysymykset henkilökohtaisista tiedoistasi, yhteystiedostasi, passista, matkustuspäivistä, matkakumppaneista, aikaisemmista USA:n matkoista, kontakteista Yhdysvalloissa, perheestäsi, töistäsi ja/tai koulutuksestasi ja kysymyksiä taustastasi ja turvallisuudesta. Viimeisessä kohdassa tulee erittäin outojakin kysymyksiä, kuten ”oletko ollut terroristi”, mutta jokaiseen kysymykseen tulee vastata totuudenmukaisesti tai muuten voi joutua vaikeuksiin.  
  • HUOM! Täytä kaikki kysymykset niin kuin on käsketty ja vastaan kaikkiin kysymyksiin englanniksi! Poikkeustapaus on, jos nimessäsi on Ö, Ä tai Å kirjain. 
  • Kaavakkeeseen pitää ladata myös kuva itsestäsi, joka on otettu viimeisen 6 kuukauden sisällä. Linkistä löydät ohjeet oikeanlaiseen kuvaan https://ceac.state.gov/genniv/  
  • HUOM! Jos et tee mitään muutoksia anomukseen yli 20 minuuttiin, niin istuntosi aikakatkaistaan. Ellet ole ottanut anomustunnusnumeroasi ylös, joudut aloittamaan anomuksen teon uudestaan.  
  • Kun DS-160 kaavake on täytetty, niin sivu luo automaattiesti vahvistussivun, jossa on aakkosnumeerinen viivakoodi. Tulosta tämä sivu, sillä tarvitset sitä haastattelussasi. Voit myös lähettää vahvistussivun PDF- tiedostona sähköpostiisi.   

  

2. Vaiheessa maksetaan viisumin anomismaksu. Jos anomismaksua ei makseta, niin viisumin anomisprosessi ei liiku mihinkään. Yhdysvaltojen valtio on määrännyt kyseisen maksun viisumin käsittelymaksuksi ja se pitää maksaa riippumatta saatko viisumin vai et. Maksua ei pystytä palauttamaan eikä sitä voi siirtää toiselle henkilölle. Maksu pitää olla maksettuna ennen haastatteluun menoa ja jos jostain syystä joudut perumaan haastatteluajan moneen kertaan, niin voit ehkä joutua maksamaan maksun uudelleen. 

Ohjeita anomismaksun maksamiseen: 

  • Viisumin anomismaksun voi maksaa joko netin kautta tai pankissa.  
  • https://cgifederal.secure.force.com/?language=Finnish&country=Finland  kirjaudu sisään linkistä verkkoajanvarausjärjestelmään ja luo profiili. Tällä tavoin varmistat, että maksat oikean summan ja kirjaus toimii nopeasti. Maksettava summa näytetään Yhdysvaltain dollareina, mutta se maksetaan kuitenkin euroilla.  
  • Anomismaksu maksaa vaihto-oppilaalta $160 eli noin 136€ (2018). Maksujen määrät voivat muuttua ja pystyt tarkistamaan asian seuraavasta linkistä http://www.ustraveldocs.com/fi_fi/fi-niv-visafeeinfo.asp  
  • Toinen maksu mitä tulee anomismaksun lisäksi on SEVIS-maksu, joka maksaa $180 eli noin 153€. SEVIS maksun pääset maksamaan linkistä (I-901 Fee) https://fmjfee.com/i901fee/index.html . SEVIS-ohjelma (Student and Exchange Visitor Information System) vaatii, että koulut ja vaihto-ohjelmat vahvistavat kaikkien uusien ja jatkavien opiskelijoiden rekisteröinnin tilan. Lisätietoja https://www.ice.gov/sevis 

 

3. Vaiheessa varataan haastatteluaika. Haastatteluaikaa varatessa tarvitset passisi numeron, CGI-viitenumeron viisumin maksukuitista ja kymmennumeroisen (10) viivakoodinumeron DS-160 kaavakkeen vahvistussivulta. Haastatteluajan pystyy varamaan seuraavasta linkistä https://cgifederal.secure.force.com/ Joudut luomaan sivulla itsellesi tunnukset, jotta pääset varaamaan haastatteluajan. 

VINKKI: Varaa haastatteluaika sitten, kuin olet varmasti saanut kaikki tarvittavat tiedot ja paperit Yhdysvaltojen vaihtoyliopistosta!  

VINKKI: Jos asut toisessa maassa juuri silloin kuin olet anomassa viisumia, esimerkiksi työharjoittelussa tai toisessa vaihdossa, et välttämättä pysty käymään viisumihaastattelussa kyseisen maan Yhdysvaltojen suurlähetystössä. Tämä siksi, koska sinun pitäisi todistaa vahvat siteet siihen maahan missä sillä hetkellä asut ja esimerkiksi työharjoittelu ei siihen riitä. Tämän takia sinun pitää matkustaa Suomeen haastatteluun ja tämä kannattaa jo ottaa huomioon, jos olet lähdössä toiseen maahan työharjoitteluun ennen vaihtoa. Älä anna tämän olla esteenä Yhdysvaltojen vaihtoon lähtemisessä. Kannattaa myös ottaa huomioon, että jos palaat muutaman päivän päästä haastattelusta takaisin toiseen maahan voi olla, että tarvitset henkilökortin lentokentällä todistaaksesi henkilöllisyytesi (riippuu tietenkin maasta). Tämä siksi, koska joudut jättämään nykyisen passisi Yhdysvaltojen suurlähetystöön, jotta siihen voidaan laittaa kiinni viisumisi. Passisi ja viisumin takaisin saamiseen menee ainakin viikko.  

VINKKI: Varaa haastatteluaika mahdollisimman aamusta. Haastattelut etenevät sitä mukaan kuin sinne tulee ihmisiä, joten jos et halua viettää koko päivää suurlähetystössä, niin kannattaa ottaa mahdollisimman varhainen haastatteluaika.  

Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystö

4. Vaiheessa käydään valitsemassasi Yhdysvaltojen suurlähetystössä tai konsulaatissa haastattelussa sinä päivänä ja aikana, kun olet sen itse varannut. Haastatteluun menemiseen Yhdysvaltojen suurlähetystöön ja konsulaattiin on tiettyjä sääntöjä, joten lue säännöt ja noudata niitä!  

Tulet tarvitsemaan seuraavia asiakirjoja haastatteluun mentäessä:  

  • Tulostetun kopion haastattelun vahvistuskirjeestä 
  • DS-160-kaavakkeen vahvistussivun 
  • Yhden viimeisten kuuden kuukauden aikana otetun valokuvan (5cm x 5cm) 
  • Nykyisen ja kaikki vanhat passisi. HUOM! Nykyinen passi pitää olla vähintään voimassa 6 kuukautta Yhdysvaltojen oleskelun jälkeen!!! 
  • Alkuperäisen viisumimaksun maksukuitin 
  • DS-2019 lomake Yhdysvaltojen vaihtokoulusta (tietoja vaihdon alkamis- ja päättymispäivästä, sponsoreista, arvio vaihto-ohjelman kustannuksista, jne.  
  • SEVIS- maksun kuittikopio 

 Yllä mainittujen asiakirjojen lisäksi sinun pitää viedä lisäselvitystä varten muita asiakirjoja haastatteluun. Lisäselvityksiä tullaan tekemään myös haastattelusi aikana. Viisumihaastattelun aikana konsulit katsovat kutakin anomusta yksilöllisesti ja ottavat huomioon ammattia koskevat, sosiaaliset, kulttuuriin liittyvät ja muut tekijät. Konsulit voivat myös arvioida perhetilannettasi, tulevaisuuden suunnitelmia ja mahdollisuuksia asuinmaassasi. Jokaista tapausta tutkitaan erikseen ja kaikille suodaan sama lain mukainen harkinta. Lista lisäselvitykseen tarvittavista asiakirjoista voi tuntua epäselvältä, mutta parempi olla turhia papereita mukana, kuin unohtaisi jonkun tärkeän asiakirjan (lista löytyy alapuolelta). HUOM! Älä vie mitään väärennettyjä asiakirjoja haastatteluun, sillä se on petos voi estää viisumin saamisen pysyvästi!!! 

Ota myös mukaan seuraavat asiakirjat haastatteluun lisäselvitystä varten: 

  • Asiakirjoja, jotka todistavat, että sinulla on kotimaahasi vahvat taloudelliset, sosiaaliset ja perhesiteet, joiden vuoksi sinun on tultava takaisin, kun opiskeluaikasi Yhdysvalloissa päättyy.  
  • Taloudellisia ja muita asiakirjoja, joiden uskot tukevan anomustasi ja jotka todistavat uskottavasti, että sinulla on riittävät varat käytettävissäsi kaikkien opiskelun ensimmäisen vuoden kustannusten kattamiseksi ja että pystyt kattamaan kaikki kulusi Yhdysvalloissa oleskellessasi. Pitää pystyä todistamaan, että sinulla on vähintään 5000€ varat Yhdysvaltoihin lähtemiseen. HUOM! Valokopioita tiliotteista ei hyväksytä, ellet voi esittää myös alkuperäisiä tiliotteita.  
  • Jos toinen henkilö tukee sinua taloudellisesti, tuo todistus suhteestasi tukijaan (esim. virkatodistuksesi), tukijan viimeisimmät alkuperäiset veroilmoitukset sekä tukijan pankkitiliotteet ja/tai talletustodistukset. 
  • Akateemisia asiakirjoja, joilla voit osoittaa opinto tasosi. Hyödyllisiä asiakirjoja ovat koulun opinto-otteet (mieluiten alkuperäiset), joissa näkyvät arvosanat, loppukoetodistukset (ylioppilastutkinto jne.), standardoidut testitulokset (SAT, TOEFL jne.) sekä tutkintotodistukset. 

VINKKI: Pidä huoli, että sinulla on KAIKKI tarvittavat asiakirjat mukana tai viisumisi voidaan hylätä. MUTTA lohdutuksen sanana, itsekin unohdin tulostaa DS-160 kaavakkeen ja Yhdysvaltojen suurlähetystön työtekijä tulosti sen minun puolestani.  

VINKKI: Ota muovitaskuun kaikki tarvitut asiakirjat, sillä joudut jättämään laukkusi ulkopuolelle viiusmihaastatteluun mentäessä.  

 Viisumin haastatteluun meneminen voi olla jännittävä kokemus. Itseäni ainakin pelotti, että viisumini hylätään ja mitä kaikkea haastattelussa tullaan kysymään, mutta haastattelun jälkeen tajusin, että ihan turhaan olin jännittänyt koko tilannetta. Seuraavassa kohdassa kerron, millainen haastattelutilanne on Yhdysvaltojen suurlähetystössä ja jotta voit vähän varautua tulevaan.  

Haastattelutilanne Helsingin Yhdysvaltojen suurlähetystössä vaiheittain.  

  1. Saavu Helsingin Yhdysvaltojen suurlähetystöön (osoite: Itäinen Puistotie 14 B, 00140 Helsinki) varattuna aikanasi, älä saavu liian ennen tai liian myöhään.  
  2. Aivan suurlähetystön ulkopuolella on lasin takana työntekijä, joka varmistaa ensin, että sinulla on juuri silloin haastattelu ja tarkistaa henkilöllisyytesi.  
  3. Tämän jälkeen sinulle avataan ovi suurlähetystöön ja menet turvatarkastukseen. Turvatarkastus toimii ihan niin kuin lentokentälläkin. Joudut jättämään kaikki muut tavarasi paitsi haastattelussa tarvitut asiakirjat tässä vaiheessa säilöön ja laukustasi pitää ottaa kaikki elektroniikka pois.  
  4. Seuraavaksi vartija vie sinut seuraavalle ovelle ja siitä odotustilaan. Aina kun on kävelemässä johonkin suurlähetystössä, niin vartija on aina mukana saattamassa. Ei kannata ihmetellä tätä asia.  
  5. Odotustilaan päästessä otetaan itselle numerolappu. Tässä vaiheessa pitää myös tietää onko hakemassa immigrant vai non-immigrant viisumia. J-1 viisumi on non-immigrant viisumi.  
  6. Odotustilan toisella puolella on kolme tiskiä ja jokaisella tiskillä on oma tehtävänsä. Jokainen haastattelussa oleva menee vuorotellen jokaiselle tiskille. Odotushuoneessa on taulu, joka kertoo aina numerolapun numerolla, minne tiskille hän menee. Odottelussa voi mennä hetki, ennen kuin pääset ensimmäiselle tiskille. 
  7. Ensimmäisellä tiskillä annetaan kaikki asiakirjat mitä sinulla on mukana konsulille. Hän katsoo mitä papereita tarvitaan ja tämän jälkeen pääset takaisin odotustilaan odottamaan. 
  8. Toisella tiskillä skannataan sormenjäljet ja tämän jälkeen pääset odottamaan vähän lisää. 
  9. Kolmannella tiskillä on ”haastattelu”. Kaikilla muilla tiskeillä on puhuttu suomea, mutta haastattelu käydään englanniksi, jotta pystytään todistamaan, että osaa tarpeeksi englantia USA:n menemisen vuoksi. Haastattelu ei ole pitkä noin 3-5 kysymystä. Itseltäni kysyttiin neljä kysymystä: mitä menen Yhdysvaltoihin tekemään, mitä opiskelen siellä, mitä ja missä opiskelen Suomessa ja onko minulla tarpeeksi varaa lähteä Yhdysvaltoihin. Tämän jälkeen haastattelija hyväksyy tai hylkää viisumin. Omalla kohdallani haastattelija löi vain leimat papereihin ja sanoi, että viisumi tulee viikon päästä postissa.  
  10.  Haastattelun jälkeen vartija vie sinut takaisin tavaroidesi luo ja pääset lähtemään.  

Itselläni meni haastattelussa noin 2 tuntia ja olin siellä jo aika aamusta. Tietenkin se joka on ensimmäisenä asialla voi päästä haastattelusta pois jopa 20 minuutissa. 

HUOM! Pystyt jäämään vielä USA:han esim. matkustelemaan 30 päivää viisumisi päättymispäivän jälkeen!!! 

Viisumisi tullaan liittämään passiisi ja se tulee näyttämään tältä:

Lähteet: 

http://www.ustraveldocs.com/fi_fi/index.html?firstTime=No 

http://j1visa.state.gov/participants/how-to-apply/about-ds-2019/ 

https://www.ice.gov/sevis/overview 

https://ceac.state.gov/genniv/